Tuntuuko suu kuivalta?

Kun suuta kuivaa, oloa voi helpottaa monilla pienillä keinoilla. Dosentti, erikoishammaslääkäri Merja Laine Turun yliopiston hammaslääketieteen laitokselta kertoo, mistä kuiva suu johtuu ja mitä sille voi tehdä.

Kenen tahansa suu voi tuntua hetkellisesti kuivalta, kun jännittää. Varsinaisesti kuiva suu on kuitenkin sitä, että sylkeä erittyy pidemmän aikaa tavallista vähemmän. Kuivaa suuta voi esiintyä minkä ikäisenä tahansa, mutta enimmäkseen kyseessä on ikäihmisten vaiva.

Merja Laine kertoo, että iän karttuessa syljen eritys voi vähentyä hieman luonnostaan. Suurin syy suun kuivuuteen on kuitenkin lääkkeiden käytön lisääntyminen. Harva tulee ajatelleeksi, että lääkityksen aloittaminen ja suun kuivuus liittyvät yhteen. Sitäkään ei yleensä mielletä, miten monin tavoin hyödyllistä sylki on, ennen kuin siitä tulee pulaa.

- Sylki on luonnon oma suuvesi, jolla on mikrobeja tappavia ominaisuuksia. Se poistaa päivittäin suusta ja hampaiden pinnoilta 2-4 grammaa mikrobeja ruuansulatuskanavaan. Se huuhtelee ja vahvistaa hampaita, ehkäisee reikiintymistä ja palauttaa syömisen jälkeen suun happamuuden normaaliksi, kertoo Merja Laine.

Hampaiden kiillettä uhkaava happohyökkäys jää sitä lyhyemmäksi, mitä voimakkaampaa syljen eritys on. Hampaiden lisäksi sylki suojaa suun limakalvoja ja muita kudoksia. Syödessä se auttaa ruuan pureskelussa ja liuottaa ravintoaineista makuaineita, joita kielen makunystyrät sitten aistivat. Niinpä suun kuivuus heikentää ruuan maistuvuutta. Syljen entsyymit aloittavat ruuan pilkkomisen jo suussa ja auttavat siten ruuansulatusta.

KOSTUTUSTA, PURTAVAA JA PASTILLEJA

Sylki erittyy suuhun sylkirauhasista. Pureskelu lisää syljen eritystä, joten lievät kuivan suun oireet voivat helpottua, kun ruuassa on pureskeltavaa. Myös ksylitolipurukumin pureskelusta tai -pastillien imeskelystä voi olla apua. Samalla ksylitoli hoitaa hampaita.

- Jotta sylkeä erittyisi, pitää sylkirauhasen toimia ainakin jossain määrin. Sairaus tai sädehoito voivat tuhota sylkirauhasta, ja silloin sylkeä ei saada pureskelulla erittymään, Laine huomauttaa.

Kuivasuisen tulisi käyttää janojuomana vettä, ja happamia ja sokeripitoisia ruokia ja juomia pitäisi välttää. Kofeiinia sisältävät juomat kuivattavat suuta. Jatkuva napostelu on huono ajatus, kun sylkeä ei ole riittävästi suojaamassa happohyökkäykseltä.

- Toistaiseksi ei ole hoitoa, joka lisäisi syljen määrää pysyvästi. Oireita voi koettaa lievittää esimerkiksi käyttämällä apteekista saatavia herkän tai kuivan suun hoitotuotteita. Suun kostutusaineet kuten suusuihkeet ja geelit pitävät suun kosteana pidempään kuin pelkkä vesi. Suun limakalvoja voi kostuttaa myös ruokaöljyn avulla, Laine sanoo.

Jos omahoito ei tuota riittävän hyvää tulosta, on parasta kääntyä suun hoidon ammattilaisen eli suuhygienistin tai hammaslääkärin puoleen. Vaikean suun kuivuuden hoitaminen vaatii moniammatillista yhteistyötä.

LÄÄKKEET USEIN SYYNÄ KUIVAAN SUUHUN

Laineen mukaan lääkkeet ja etenkin monilääkitys ovat kuivan suun tärkein syy. Mitä enemmän lääkkeitä on käytössä, sitä enemmän suuta kuivaa. Neljän tai useamman lääkkeen käyttö lisää kuivan suun todennäköisyyttä. Lääkkeiden suuta kuivaava vaikutus on kuitenkin yksilöllistä.

- Monet yleisesti käytettävät lääkkeet, kuten useat verenpainelääkkeet ja mielialalääkkeet, voivat kuivata suuta. On myös sairauksia, joihin liittyy usein suun kuivumista. Näitä ovat diagnosoimaton tai huonossa tasapainossa oleva diabetes, verenpainetauti, reumasairauksiin kuuluva Sjögrenin oireyhtymä, nivelreuma ja Parkinsonin tauti. Lisäksi sairauden hoidot, kuten sädehoito, voivat vaikuttaa sylkirauhasen toimintaan. Öinen suun kautta hengittäminen voi kuivattaa suuta. Suuhengityksen syy tulisi selvittää. Kyse voi olla esimerkiksi leukojen epäsuhdasta, allergiasta tai uniapneasta, Laine sanoo.

Myös elintavoilla on merkitystä. Jos haluaa välttää suun kuivumista, on parasta välttää tupakointia, paljon kofeiinia sisältäviä juomia sekä alkoholia. Myös stressi ja monet huumeet vähentävät syljen määrää.

Lue koko juttu OmaPLUS-lehdestä 4/18
Teksti: Maija Rauha Kuva: Dreamstime


TAKAISIN | TULOSTA | JAA FACEBOOKISSA | LÄHETÄ KAVERILLE
  Artikkelit
Krista Siegfrids: Nyt uskallan enemmän
Flunssa kuriin
Lemmikin suu kuntoon
Lapset seuraavat esimerkkiä hampaiden pesussa
Rokote on paras keino suojautua influenssalta
10 keinoa pitää suu terveenä
Tuntuuko suu kuivalta?
Vertaistuki auttoi jääkiekkoilija Teemu Ramstedtia
Probiooteilla on suotuisia vaikutuksia
Pandakakut maistuvat Pyrylle ja Lumille
Ärtyvä suoli kaipaa elämäntapamuutosta
Tähystystä ei tarvitse pelätä
10 vinkkiä vatsasta huolehtimiseen
Mikrobiomi hyvin, kaikki hyvin!

Tiesitkö tämän?
Huolellinen hammashoito ehkäisee tulehduksia
Keliakia löytyy usein sattumalta
Haavat tulehtuvat herkästi kesällä
Kaikki yliherkkyys ei ole allergiaa
Älä kärsi turhaan vaihdevuosista
Totta ja tarua kauneudenhoidosta
Ensiapu
Parkinsonin tauti
Rasitusvammat
Tautien tarttuminen
Allergiat
Syöpä
Kipu
Diabetes
Psoriaasi
Endometrioosi
Mykoplasma
Lääkkeet
Auringonpistos
Fibromyalgia
Mahahaava
Osteoporoosi
Koliikki
Malaria
Kuivat silmät

5 kysymystä
Pahanhajuinen hengitys
Närästys ja hapoton maha
Kodin haavahoitotuotteista
Antihistamiinit
Keuhkokuume
Kynsisieni
Aurinkolasit
Aivoterveys
Rakot ja hiertymät
Influenssarokotus
Tuoksuyliherkkyys
Eturauhassyöpä
Venähdykset ja nyrjähdykset
Hiilihydraatit
Aurinkokeratoosi
Jälkiehkäisy
Parkinsonin tauti
Lasten korvatulehdukset
Vesirakot
KKK-hoito
Sappikivet
Rasitusvammat
Siitepölyallergia
Turistiripuli
Menierin tauti

Apteekin hyllyltä
Hammastahnoissa on valinnan varaa
Vatsavaivat kuriin kuidulla
Kesän haavereihin apu kodin lääkekaapista
Puhtaat silmät ovat osa hoitoa
Lääkkeiden nielemiseen on saatavissa apua
Ensiapulaukku
Lääkkeiden annosjakelu
Kinesioteipit
Borrex-punkkitesti
Punkkipihdit
Irti tupakasta
Kylmäpakkaukset
Lampaanvilla
Rakkolaastarit
Reseptit
Jumppakepit
Nenäkannu
Niveltuet
Lämpöhoito
Lääkemuistuttuja
Hiuksia voi hoitaa myös sisältäpäin
Punkkipihdit
Korvatulpat
Pitoa liukkailla

ARTIKKELIARKISTO

Oma PLUS Apteekkipalvelut Oy
Juhonkuja 10 B, 33300 Tampere, 040 502 1493 tai 0400 834 130, toimisto@omaplus.fi