Närästys ja hapoton maha

Vastaajana ylilääkäri ja dosentti Jari Räsänen HYKSistä.

Närästys on tavallinen vaiva, jonka hoidossa auttavat rasvaisen ruuan välttely ja apteekista saatavat lääkkeet. Hapoton maha on puolestaan autoimmuunisairaus, jonka puhkeamiseen ei voi elämäntavoillaan vaikuttaa. Vaiva on onneksi suurimmalle osalle vaaraton.

1) Mistä närästys johtuu?

Närästyksellä tarkoitetaan poltteen tunnetta rinnassa, joka syntyy, kun mahan sisältö nousee ruokatorveen. Sitä voi ehkäistä terveellisillä elämäntavoilla. Esimerkiksi ylipainoisella henkilöllä vatsaonteloon kohdistuva paine pumppaa vatsan sisältöä ruokatorveen. Rasvainen ja mausteinen ruoka sekä suklaa voivat myös aiheuttaa närästystä. Närästyksestä kärsivän kannattaa lisäksi luopua ylenmääräisestä kahvittelusta ja alkoholin juomisesta. Tupakointi tulisi myös lopettaa.

2) Milloin pitäisi hakeutua lääkäriin?

Jos närästys palaa heti lääkkeen ottamisen jälkeen, nieleminen vaikeutuu, ruoka takertuu kurkkuun tai ihminen laihtuu kovasti, kannattaa hakeutua lääkärin vastaanotolle. Toistuvasti esiintyvää närästystä kutsutaan refluksitaudiksi, joka voi hoitamattomana johtaa krooniseen ruokatorven tulehdukseen ja arpeutumiseen. Pienellä osalla ihmisistä tulehdus voi kehittyä syöväksi. Joskus närästyksen aiheuttama polte rinnassa voi sekoittua sydänkohtaukseen, ja päinvastoin. Jos rinnassa alkaa yhtäkkiä tuntua kovaa poltetta, eikä vastaavaa oiretta ole esiintynyt aikaisemmin, asia tulisi tutkituttaa lääkärillä.

3) Millaisia lääkkeitä on saatavilla?

Närästykseen on saatavilla useita käsikauppalääkkeitä. Antasidi-niminen lääkeaine neutraloi ruokatorveen nousevan sisällön hapokkuutta. Histamiinin H2-salpaajat puolestaan estävät mahahapon erittymiseen vaikuttavan histamiinin vaikutusta. Ne vähentävät sekä mahanesteen määrää että happamuutta. Protonipumpun estäjiä voidaan käyttää pieninä annoksina närästyksen hoidossa, suuremmista annosmääristä tulee aina keskustella erikseen lääkärin kanssa. Protonipumpun estäjät vähentävät hapon eritystä vielä tehokkaammin kuin H2-salpaajat. Vaikean refluksitaudin hoidossa voidaan käyttää myös tähystysleikkausta.

4) Voiko närästyslääkkeistä olla haittaa? 

Närästyslääkkeiden on epäilty aiheuttavan mahan haponerityksen vähenemistä tai jopa dementiaa. Lääkkeitä on ollut laajasti saatavilla 90-luvulta lähtien, eikä mitään vakuuttavasti todistettavia haittavaikutuksia ole kuitenkaan ilmennyt. Närästyslääkkeitä voidaan siis edelleen pitää turvallisina lääkkeinä.

5) Mikä on hapoton maha?

Hapoton maha on autoimmuunisairaus, jossa elimistö alkaa tuhota mahan happoja tuottavia soluja. Vaiva havaitaan yleensä tähystyksen yhteydessä, kun tutkitaan jonkun toisen sairauden oireita. Hapoton maha on itsessään oireeton, eikä siitä ole yleensä potilaalle haittaa. Joissain tapauksissa hapoton maha voi aiheuttaa vatsasyöpää, mutta tämä on hyvin harvinaista. Koska tila on melko yleinen, mutta suurimmalle osalle vaaraton, sitä ei erikseen hoideta. Taudin esiintyvyys nousee iän myötä ja siitä kärsii noin 5 prosenttia 50 vuotta täyttäneistä.


TAKAISIN | TULOSTA | JAA FACEBOOKISSA | LÄHETÄ KAVERILLE
  Artikkelit
Vertaistuki auttoi jääkiekkoilija Teemu Ramstedtia
Probiooteilla on suotuisia vaikutuksia
Pandakakut maistuvat Pyrylle ja Lumille
Ärtyvä suoli kaipaa elämäntapamuutosta
Tähystystä ei tarvitse pelätä
10 vinkkiä vatsasta huolehtimiseen
Mikrobiomi hyvin, kaikki hyvin!
Metsän reunasta alkaa suunnistuspolku
Hyväkuntoinen toipuu leikkauksesta vikkelämmin
Lemmikkien rajut leikit haavoittavat
Puhdista ja suihkuttele lasten haavoja
Tunnista intiimivaivat
10 keinoa selättää matala-asteinen tulehdus
Kun tavallinen haavanhoito ei riitä

Tiesitkö tämän?
Keliakia löytyy usein sattumalta
Haavat tulehtuvat herkästi kesällä
Kaikki yliherkkyys ei ole allergiaa
Älä kärsi turhaan vaihdevuosista
Totta ja tarua kauneudenhoidosta
Ensiapu
Parkinsonin tauti
Rasitusvammat
Tautien tarttuminen
Allergiat
Syöpä
Kipu
Diabetes
Psoriaasi
Endometrioosi
Mykoplasma
Lääkkeet
Auringonpistos
Fibromyalgia
Mahahaava
Osteoporoosi
Koliikki
Malaria
Kuivat silmät

5 kysymystä
Närästys ja hapoton maha
Kodin haavahoitotuotteista
Antihistamiinit
Keuhkokuume
Kynsisieni
Aurinkolasit
Aivoterveys
Rakot ja hiertymät
Influenssarokotus
Tuoksuyliherkkyys
Eturauhassyöpä
Venähdykset ja nyrjähdykset
Hiilihydraatit
Aurinkokeratoosi
Jälkiehkäisy
Parkinsonin tauti
Lasten korvatulehdukset
Vesirakot
KKK-hoito
Sappikivet
Rasitusvammat
Siitepölyallergia
Turistiripuli
Menierin tauti

Apteekin hyllyltä
Vatsavaivat kuriin kuidulla
Kesän haavereihin apu kodin lääkekaapista
Puhtaat silmät ovat osa hoitoa
Lääkkeiden nielemiseen on saatavissa apua
Ensiapulaukku
Lääkkeiden annosjakelu
Kinesioteipit
Borrex-punkkitesti
Punkkipihdit
Irti tupakasta
Kylmäpakkaukset
Lampaanvilla
Rakkolaastarit
Reseptit
Jumppakepit
Nenäkannu
Niveltuet
Lämpöhoito
Lääkemuistuttuja
Hiuksia voi hoitaa myös sisältäpäin
Punkkipihdit
Korvatulpat
Pitoa liukkailla

ARTIKKELIARKISTO

Oma PLUS Apteekkipalvelut Oy
Juhonkuja 10 B, 33300 Tampere, 040 502 1493 tai 0400 834 130, toimisto@omaplus.fi