Hyväkuntoinen toipuu leikkauksesta vikkelämmin

Terveelliset elämäntavat ja sairaalasta saatujen ohjeiden huolellinen noudattaminen edistävät leikkauksesta toipumista. Ennen operaatiota kannattaakin tumpata tupakka ja lisätä liikkumista.

Yleisimpiin leikkauksiin kuuluvat ortopediset leikkaukset, kuten olkapää-, polvi- ja lonkkaleikkaukset, sekä vatsan tyrä- ja silmien kaihileikkaukset. Myös viisaudenhampaan poisto on leikkaus, josta syntyy haava.

- Lääkäri arvioi aina huolellisesti etukäteen, kenelle operaatio voidaan tehdä. Esteenä leikkaukselle voivat olla muun muassa poikkeuksellinen ylipaino tai runsas alkoholin käyttö. Myös jotkut perussairaudet voivat vaikuttaa leikkaukseen, mutta lääkäri tekee päätöksen aina potilaan yksilöllisen tilanteen mukaan, toteaa Turun yliopiston kliinisen hoitotieteen professori Sanna Salanterä.

Leikkauksesta päätetään yleensä useita kuukausia etukäteen, jolloin valmistautumiseen jää hyvin aikaa. Hampaat pitäisi hoitaa kuntoon, sillä niissä piilevä oireetonkin infektio voi heikentää yleiskuntoa.

- Hyvä yleiskunto edesauttaa leikkauksesta toipumista. Tupakointi hidastaa haavojen paranemista, joten leikkaus onkin hyvä hetki lopettaa sauhuttelu. Alkoholi kannattaa myös jättää pois paria kuukautta ennen leikkausta.

Ravitsemukseen ja liikuntaan kannattaa niin ikään kiinnittää huomiota. Itsenäisesti ei kannata ruveta paastoamaan tai muuttamaan ruokavaliotaan, vaan nauttia perusterveellistä, proteiinipitoista ruokaa.

- Vaikka ei olisi aikaisemmin liikkunut yhtään, pienikin kuntoilu edistää toipumista leikkauksen jälkeen. Kävely on hyvä liikuntamuoto, jossa saa raitista ilmaa. Jos lonkka on kipeä, voi keskittyä vahvistamaan käsilihaksia. Lääkäriltä voi myös pyytää omalle kunnolle sopivia jumppaohjeita.

Leikkausta suunnittelevalle lääkärille tulee kertoa myös kaikista käyttämistään lääkkeistä, sekä lisäravinteista ja luontaistuotteista.  isäravinteet ja luontaistuotteet voivat vaikuttaa esimerkiksi veren hyytymiseen. Lääkäri tekee aina arvion, minkä valmisteiden käyttö tulee lopettaa ennen leikkausta ja mitä jatketaan.

KERRO KIVUSTA

Salanterä rohkaisee leikkauspotilaita aloittamaan liikkumisen mahdollisimman pian leikkauksen jälkeen. Jo pienikin nilkan heiluttelu tai muu liikkuminen sängyssä estää veren hyytymiä ja helpottaa liikkeelle lähtöä. Jalkaleikkausten jälkeen potilas voi saada kainalosauvat, joiden avulla vältetään painon varaamista kipeälle jalalle.

- Jos leikkaushaava tuntuu kivuliaalta, siitä kannattaa ehdottomasti kertoa lääkärille tai hoitajalle. Kipu estää liikkumisen ja siitä aiheutuva stressi rasittaa elimistöä ja hidastaa siten toipumista. Joskus ihmiset eivät halua kertoa kivustaan, kun he ajattelevat siten pääsevänsä nopeammin sairaalasta kotiin. Vaikutus on kuitenkin täysin päinvastainen.

Kotona leikkaushaava tulee jättää täysin rauhaan noin kahden päivän ajaksi. Tämän jälkeen haavaan voi vaihtaa itse sairaalasta saadun puhtaan haavatyynyn.

Haavan paraneminen kestää useimmiten viikosta kahteen. Pieni punoitus ompeleiden ympärillä on yleensä normaalia, mutta turvotus tai kipu ja niihin liittyvä punoitus voivat kertoa tulehduksesta. Lääkäriin kannattaa hakeutua heti myös silloin, jos haava vuotaa voimakkaasti tai sen reunat repsottavat.

Kesälaitumilla kirmaillessa leikkausarpi tulisi suojata auringolta.

Lue koko juttu OmaPLUS-lehdestä 2/18
Teksti: Matleena Merta Kuva: Dreamstime


TAKAISIN | TULOSTA | JAA FACEBOOKISSA | LÄHETÄ KAVERILLE
  Artikkelit
Krista Siegfrids: Nyt uskallan enemmän
Flunssa kuriin
Lemmikin suu kuntoon
Lapset seuraavat esimerkkiä hampaiden pesussa
Rokote on paras keino suojautua influenssalta
10 keinoa pitää suu terveenä
Tuntuuko suu kuivalta?
Vertaistuki auttoi jääkiekkoilija Teemu Ramstedtia
Probiooteilla on suotuisia vaikutuksia
Pandakakut maistuvat Pyrylle ja Lumille
Ärtyvä suoli kaipaa elämäntapamuutosta
Tähystystä ei tarvitse pelätä
10 vinkkiä vatsasta huolehtimiseen
Mikrobiomi hyvin, kaikki hyvin!

Tiesitkö tämän?
Huolellinen hammashoito ehkäisee tulehduksia
Keliakia löytyy usein sattumalta
Haavat tulehtuvat herkästi kesällä
Kaikki yliherkkyys ei ole allergiaa
Älä kärsi turhaan vaihdevuosista
Totta ja tarua kauneudenhoidosta
Ensiapu
Parkinsonin tauti
Rasitusvammat
Tautien tarttuminen
Allergiat
Syöpä
Kipu
Diabetes
Psoriaasi
Endometrioosi
Mykoplasma
Lääkkeet
Auringonpistos
Fibromyalgia
Mahahaava
Osteoporoosi
Koliikki
Malaria
Kuivat silmät

5 kysymystä
Pahanhajuinen hengitys
Närästys ja hapoton maha
Kodin haavahoitotuotteista
Antihistamiinit
Keuhkokuume
Kynsisieni
Aurinkolasit
Aivoterveys
Rakot ja hiertymät
Influenssarokotus
Tuoksuyliherkkyys
Eturauhassyöpä
Venähdykset ja nyrjähdykset
Hiilihydraatit
Aurinkokeratoosi
Jälkiehkäisy
Parkinsonin tauti
Lasten korvatulehdukset
Vesirakot
KKK-hoito
Sappikivet
Rasitusvammat
Siitepölyallergia
Turistiripuli
Menierin tauti

Apteekin hyllyltä
Hammastahnoissa on valinnan varaa
Vatsavaivat kuriin kuidulla
Kesän haavereihin apu kodin lääkekaapista
Puhtaat silmät ovat osa hoitoa
Lääkkeiden nielemiseen on saatavissa apua
Ensiapulaukku
Lääkkeiden annosjakelu
Kinesioteipit
Borrex-punkkitesti
Punkkipihdit
Irti tupakasta
Kylmäpakkaukset
Lampaanvilla
Rakkolaastarit
Reseptit
Jumppakepit
Nenäkannu
Niveltuet
Lämpöhoito
Lääkemuistuttuja
Hiuksia voi hoitaa myös sisältäpäin
Punkkipihdit
Korvatulpat
Pitoa liukkailla

ARTIKKELIARKISTO

Oma PLUS Apteekkipalvelut Oy
Juhonkuja 10 B, 33300 Tampere, 040 502 1493 tai 0400 834 130, toimisto@omaplus.fi