Verman: 30 vuotta terveyttä ja hyvinvointia

Vermanista on 30 vuodessa kehkeytynyt menestyvä yritys, jonka lippulaivatuotteita löytyy lähes jokaisesta kodista. Verman rakentaa terveyttä ja hyvinvointia yhdessä terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. 

– Seppo Vertanen perusti Vermanin vuonna 1987 edistämään suomalaisten jokapäiväistä terveyttä ja hyvinvointia. Alusta asti oli selvää, että tuotteita myytäisiin apteekeissa, kertoo toimitusjohtaja Ilona Ode-Haapiainen. Hän esittelee yrityksen vuosikymmenet näin:

1980-LUKU

Yrityksen ensimmäinen toimipiste sijaitsi Jokelassa, josta Seppo Vertanen lähti rakentamaan yritystä. Koko perhe osallistui toimintaan tavalla tai toisella. Hallituksen nykyinen puheenjohtaja, Janne Vertanen, muistaa nuoruudestaan, kuinka olohuoneessa tehtiin talkootyönä asiakaspostituksia.

1990-LUKU

Vuonna 1990 Verman lanseerasi Lactrase-laktaasientsyymivalmisteen, joka pilkkoo maitosokeria eli laktoosia. Perheyritys kasvoi tasaisesti 1990-luvun lamasta huolimatta ja toi markkinoille lisää terveyttä edistäviä tuotteita, kuten rautalääke Obsidanin ja haavanhoitotuotesarja Sorbactin. Yhteistyö lääkäreiden, terveydenhoitajien ja apteekkihenkilökunnan kanssa oli tärkeä osa toimintaa alusta alkaen.

2000-LUKU

Seuraavalla vuosikymmenellä Lactrase sai rinnalleen Nogasin-ruoansulatusentsyymin. 2000-luvulla markkinoille tuotuja muita tunnettuja tuotesarjoja ovat esimerkiksi Minisun-vitamiinit, Heinix-allergialääkkeet ja Rela-maitohappobakteerit.

VERMAN TÄNÄÄN

Lactrasesta liikkeelle lähtenyt toiminta jatkaa kasvuaan. Entsyymiperhe kasvoi viime vuonna, kun Lactrase ja Nogasin saivat rinnalleen gluteiiniherkille sopivan Gluten GO:n sekä Multienzyme GO:n. Jälkimmäinen sisältää 14 erilaista ruoansulatusentsyymiä, jotka tehostavat ruoan sulamista.

–Tuotevalikoimaamme kuuluu myös useita muita ravintolisiä, reseptilääkkeitä, itsehoitolääkkeitä, haavanhoitotuotteita sekä terveydenhuollon laitteita ja tarvikkeita. Pyrimme lanseeraamaan jatkuvasti uusia tuotteita. Hyvä esimerkki on vuonna 2015 markkinoille tullut Bethover B12-vitamiinivalmiste, joka tukee muistia, kertoo Ode-Haapiainen.


 

Lue koko juttu OmaPLUS-lehdestä 3/17
Teksti Maija Rauha Kuva Verman


TAKAISIN | TULOSTA | JAA FACEBOOKISSA | LÄHETÄ KAVERILLE
  Artikkelit
Nukkuminen tekee hyvää
Tukka hyvin, kaikki hyvin
Pentu tarvitsee aikaa ja huolenpitoa
Kaunis iho vauvasta vaariin
Verman on 30-vuotias lääkeyritys
10 keinoa kaunistua
Kauneuskirurgia ei ole turhamaisuutta
Turvallisuus on kiinni asenteesta
Elämä muuttui kertaheitolla
Ihmisen herkku voi olla koiran myrkky
Nopeus on valttia myrkytystilanteissa
10 keinoa tapaturmien ehkäisyyn
Vain terveenä rattiin!
Näin hoidat lasten tapaturmat

Tiesitkö tämän?
Totta ja tarua kauneudenhoidosta
Ensiapu
Parkinsonin tauti
Rasitusvammat
Tautien tarttuminen
Allergiat
Syöpä
Kipu
Diabetes
Psoriaasi
Endometrioosi
Mykoplasma
Lääkkeet
Auringonpistos
Fibromyalgia
Mahahaava
Osteoporoosi
Koliikki
Malaria
Kuivat silmät

5 kysymystä
5 KYSYMYSTÄ: KYNSISIENI
Aurinkolasit
Aivoterveys
Rakot ja hiertymät
Influenssarokotus
Tuoksuyliherkkyys
Eturauhassyöpä
Venähdykset ja nyrjähdykset
Hiilihydraatit
Aurinkokeratoosi
Jälkiehkäisy
Parkinsonin tauti
Lasten korvatulehdukset
Vesirakot
KKK-hoito
Sappikivet
Rasitusvammat
Siitepölyallergia
Turistiripuli
Menierin tauti

Apteekin hyllyltä
Ensiapulaukku
Lääkkeiden annosjakelu
Kinesioteipit
Borrex-punkkitesti
Punkkipihdit
Irti tupakasta
Kylmäpakkaukset
Lampaanvilla
Rakkolaastarit
Reseptit
Jumppakepit
Nenäkannu
Niveltuet
Lämpöhoito
Lääkemuistuttuja
Hiuksia voi hoitaa myös sisältäpäin
Punkkipihdit
Korvatulpat
Pitoa liukkailla

ARTIKKELIARKISTO

Oma PLUS Apteekkipalvelut Oy
Juhonkuja 10 B, 33300 Tampere, 040 502 1493 tai 0400 834 130, toimisto@omaplus.fi