Tiesitkö tämän Parkinsonin taudista?

Parkinsonin tauti on etenevä keskushermostosairaus, jonka tyypillisiä oireita ovat hitaus, lihasjäykkyys ja lepovapina. Suurin osa tautia sairastavista on yli 70-vuotiaita, mutta se voi iskeä jopa alle 30-vuotiaisiin.

1. PARKINSONIN TAUDIN TUNNISTAA VAPINASTA.

TOTTA. Parkinsonin tauti diagnosoidaan oireiden perusteella, ja lepovapina on Parkinsonin tyypillisin oire. Kaikilla vapinaa ei kuitenkaan esiinny, ja silloin oireet painottuvat yleensä hitauteen ja lihasten jäykkyyteen. Liikehäiriöt johtuvat tyvitumakealueen dopamiinivälittäjäaineen vähenemisestä, mikä johtuu dopamiinia tuottavan mustatumakkeen rappeutumisesta. Liikehäiriöoireiden lisäksi tautiin liittyy esimerkiksi autonomisen hermoston toiminnan häiriötä sekä psyykkisiä ja tiedonkäsittelyyn liittyviä oireita.

2. SAIRAUS ETENEE NOPEASTI.

TARUA. Parkinsonin tauti etenee hitaasti vuosikymmenten kuluessa. Voi mennä jopa kolme vuotta ennen kuin potilas saa edes diagnoosin taudista, varsinkin jos oireena on lähinnä lihasjäykkyyttä, jolloin on syytä epäillä muitakin sairauksia. Sairauden edetessä oireet vaihtelevat ja lääkkeiden vaikutusaika lyhenee. Yleensä lääkkeiden vaikuttaessa potilaiden toimintakyky on hyvä.

3. PARKINSONIN TAUDIN SYYTÄ EI TIEDETÄ.

TOTTA. Syytä mustatumakkeen rappeutumiseen ei tiedetä. Noin 15-20 prosentilla sairastuneista on suvussaan useampia Parkinsonin tautia sairastavia. On useita geenimuutoksia, jotka kasvattavat riskiä sairastua Parkinsonin tautiin, mutta vain harvat geenivirheet aiheuttavat sairauden väistämättä. Geenimuutosten lisäksi Parkinsonin taudin aiheuttajaksi on epäilty muun muassa ympäristömyrkkyjä, kuten kasvien sisältämiä torjunta-aineita. Parkinsonia esiintyy kuitenkin myös alueilla, joissa ympäristömyrkkyjä ei käytetä, joten nekään eivät välttämättä selitä taudin syntyä. Tautia esiintyy myös enemmän miehillä kuin naisilla, mutta selitystä tähänkään ei tiedetä.

4. PARKINSONIA VOI EHKÄISTÄ TERVEELLISILLÄ ELÄMÄNTAVOILLA.

TARUA. Parkinson ei johdu epäterveellisistä elämäntavoista, eikä sitä myöskään voi ehkäistä omilla valinnoillaan. Liikunnasta ja terveellisestä ravinnosta on kuitenkin hyötyä myös Parkinson-potilaille, sillä ne auttavat välttämään muita sairauksia. Lisäksi kunnosta huolehtiminen pitää potilaan toimintakykyä yllä.

5. LÄÄKEHOITO EI PARANNA TAUTIA VAAN HELPOTTAA OIREITA.

TOTTA. Yleensä Parkinsonin hoidossa käytetään levodopaa, jolla pyritään korvaamaan aivojen dopamiinivajausta. Lääkehoidon suunnittelee neurologi, mutta hoito siirtyy myöhemmin osittain terveyskeskuslääkärin seurantaan. Liian voimakas lääkitys voi aiheuttaa potilaille näköharhoja. Joillakin voi esiintyä lääkityksen sivuvaikutuksena myös impulssikontrollin häiriöitä, jotka näkyvät esimerkiksi peliriippuvuutena tai liiallisena kiinnostuksena seksiin tai ostosten tekoon.

Lue koko juttu OmaPLUS-lehdestä 1/17


Teksti: Matleena Merta  Asiantuntija: neurologi Kirsti Martikainen Suomen Parkinson-litosta 


TAKAISIN | TULOSTA | JAA FACEBOOKISSA | LÄHETÄ KAVERILLE
  Artikkelit
Ilo vie eteenpäin
Orion luottaa tulevaisuuteen
Lemmikin sydänvaivat
Nivelrikko vai reuma?
Lihas janoaa rasitusta
10 pitkän iän salaisuutta
Löydä eteisvärinä ajoissa
Nukkuminen tekee hyvää
Tukka hyvin, kaikki hyvin
Pentu tarvitsee aikaa ja huolenpitoa
Kaunis iho vauvasta vaariin
Verman on 30-vuotias lääkeyritys
10 keinoa kaunistua
Kauneuskirurgia ei ole turhamaisuutta

Tiesitkö tämän?
Älä kärsi turhaan vaihdevuosista
Totta ja tarua kauneudenhoidosta
Ensiapu
Parkinsonin tauti
Rasitusvammat
Tautien tarttuminen
Allergiat
Syöpä
Kipu
Diabetes
Psoriaasi
Endometrioosi
Mykoplasma
Lääkkeet
Auringonpistos
Fibromyalgia
Mahahaava
Osteoporoosi
Koliikki
Malaria
Kuivat silmät

5 kysymystä
Keuhkokuume
Kynsisieni
Aurinkolasit
Aivoterveys
Rakot ja hiertymät
Influenssarokotus
Tuoksuyliherkkyys
Eturauhassyöpä
Venähdykset ja nyrjähdykset
Hiilihydraatit
Aurinkokeratoosi
Jälkiehkäisy
Parkinsonin tauti
Lasten korvatulehdukset
Vesirakot
KKK-hoito
Sappikivet
Rasitusvammat
Siitepölyallergia
Turistiripuli
Menierin tauti

Apteekin hyllyltä
Lääkkeiden nielemiseen on saatavissa apua
Ensiapulaukku
Lääkkeiden annosjakelu
Kinesioteipit
Borrex-punkkitesti
Punkkipihdit
Irti tupakasta
Kylmäpakkaukset
Lampaanvilla
Rakkolaastarit
Reseptit
Jumppakepit
Nenäkannu
Niveltuet
Lämpöhoito
Lääkemuistuttuja
Hiuksia voi hoitaa myös sisältäpäin
Punkkipihdit
Korvatulpat
Pitoa liukkailla

ARTIKKELIARKISTO

Oma PLUS Apteekkipalvelut Oy
Juhonkuja 10 B, 33300 Tampere, 040 502 1493 tai 0400 834 130, toimisto@omaplus.fi