Kivun kanssa oppii elämään

Pieni merenneito valitsee sadussa kivun, kunhan saa jalat, joilla kävellä. Ensitanssija Tiina Myllymäki vakuuttaa, että kestää kivun, kun vain saa tanssia.

Suomen Kansallisbaletin aamuharjoituksissa balettimestari Jarmo Rastas ohjaa tanssijoita laulaen ja suo hymyn Tiina Myllymäen sirolle liikehdinnälle. Kaikki näyttää helpolta ja kevyeltä, vaikka todellisuudessa balettitanssija saattaa liikkua kivun rajamailla. Kauniisti varvastossuilla kipittävä ballerina voi pukuhuoneessa joutua paikkaamaan verta vuotavia varpaita.

– Olen onneksi löytänyt tossuihin hyvät pehmusteet, jotka suojaavat kahta ensimmäistä varvasta. Niihin kohdistuu pahin paine. Esimerkiksi kesäloman jälkeen piti taas totuttaa varpaat paineeseen. Kipu johtuu siitä, että kynnen hermo ärtyy, Myllymäki kertoo.

Naistanssijoille ovat siis arkipäivää varpaiden mustuneet kynnet, jopa kynsien irtoaminen, verenvuoto ja rakkulat.

– Varvastossut eivät ole vuoden terveysjalkine, Myllymäki naurahtaa.

On ihanaa tanssia

Myllymäki aloitti tanssimisen satubaletissa viisivuotiaana. Muutaman vuoden jälkeen hän pääsi Helsingin Tanssiopiston erityiskoulutusluokalle ja tottui siihen, että harjoitukset olivat ensin viisi kertaa viikossa ja vähitellen kuutena päivänä viikossa. Vaikka harjoitukset vievät valtaosan päivästä ja viikosta – tanssijoilla on vain yksi vapaapäivä – ei Myllymäki koskaan miettinyt vakavissaan lopettamista.

– On ihanaa tanssia. Lapsille tanssiminen opetettiin leikin kautta. Oli hienoa tanssia taikinamöykkynä tai matkia robottia.

– En vielä teininäkään ajatellut pakonomaisesti, että minusta tulee tanssija. Yritin vain tehdä parhaani ja katsoa, mihin se riittää.

Tällä samalla filosofialla hän on edennyt urallaan. Myllymäki sai kiinnityksen Kansallisbalettiin vuonna 2003. Vuonna 2011 hänet nimitettiin ensitanssijaksi, jonka jälkeen hän on saanut tanssia monta unelmaroolia klassikkobaleteissa. Myllymäki sai Suomen Kulttuurirahaston Edvard Fazer -palkinnon vuonna 2012.

Tuttu satu

Myllymäen ja Kansallisbaletin syksy on alkanut kiireisenä. Vain pari viikkoa kesäloman jälkeen oli Kaunottaren ja hirviön uusintaensi-ilta. Seuraavana lavalle palasi Onegin. Pienen merenneidon maailmanensi-ilta oli 23. lokakuuta.

Pieni merenneito on Baletin syksyn suursatsaus. Teos on kokonaan uusi, koska siinä on uusi musiikki ja koreografia.

– Tämä on haastava produktio niin tanssijoille kuin lavastukselle, puvustukselle ja tekniikallekin.

Myllymäki tanssii baletin naispääroolin tarinassa, jossa pieni merenneito tavoittelee saavuttamatonta rakkautta. Esityksessä yhdistyvät klassinen baletti ja nykytanssi. Lavastuksessa loihditaan nykytekniikalla vedenalainen maailma näyttämölle. Baletti yhdistää kerronnassaan Andersenin koskettavan sadun ja kirjailijan elämäntarinan.

– Pienen merenneidon tarina on minulle lapsuudesta tuttu satu ja Disneyn elokuvan olen katsonut monta kertaa. Roolia sisäistäessä olen tutustunut myös karumpaan versioon tarinasta.

Sadussa sanotaan, että pieni merenneito valitsi jalat, vaikka tiesi, että jokainen askel sattuisi kuin veitsen viilto.

– Tähän on helppo samaistua, koska toisinaan jalkapöytä on niin kipeä, että jokainen askel vihlaisee.


Lue koko juttu OmaPLUS-lehdestä 4/15

Teksti: Johanna Pelto-Timperi Kuvat: Markku Ojala


TAKAISIN | TULOSTA | JAA FACEBOOKISSA | LÄHETÄ KAVERILLE
  Artikkelit
Sari Puumalainen: Kivut käänsivät elämän sisäänpäin
Vinkkejä matkalle lähtöön
Reissuun koiran kanssa
Mentolista apua kivunlievitykseen
Rokote ehkäisee tarttuvilta taudeilta
10 keinoa kivunlievitykseen
Kivulias nivelrikko
Krista Siegfrids: Nyt uskallan enemmän
Flunssa kuriin
Lemmikin suu kuntoon
Lapset seuraavat esimerkkiä hampaiden pesussa
Rokote on paras keino suojautua influenssalta
10 keinoa pitää suu terveenä
Tuntuuko suu kuivalta?

Tiesitkö tämän?
Kipu oireilee monin tavoin
Huolellinen hammashoito ehkäisee tulehduksia
Keliakia löytyy usein sattumalta
Haavat tulehtuvat herkästi kesällä
Kaikki yliherkkyys ei ole allergiaa
Älä kärsi turhaan vaihdevuosista
Totta ja tarua kauneudenhoidosta
Ensiapu
Parkinsonin tauti
Rasitusvammat
Tautien tarttuminen
Allergiat
Syöpä
Kipu
Diabetes
Psoriaasi
Endometrioosi
Mykoplasma
Lääkkeet
Auringonpistos
Fibromyalgia
Mahahaava
Osteoporoosi
Koliikki
Malaria
Kuivat silmät

5 kysymystä
Yksilöllinen lääkehoito
Pahanhajuinen hengitys
Närästys ja hapoton maha
Kodin haavahoitotuotteista
Antihistamiinit
Keuhkokuume
Kynsisieni
Aurinkolasit
Aivoterveys
Rakot ja hiertymät
Influenssarokotus
Tuoksuyliherkkyys
Eturauhassyöpä
Venähdykset ja nyrjähdykset
Hiilihydraatit
Aurinkokeratoosi
Jälkiehkäisy
Parkinsonin tauti
Lasten korvatulehdukset
Vesirakot
KKK-hoito
Sappikivet
Rasitusvammat
Siitepölyallergia
Turistiripuli
Menierin tauti

Apteekin hyllyltä
Kipuun apua paikallisesti
Hammastahnoissa on valinnan varaa
Vatsavaivat kuriin kuidulla
Kesän haavereihin apu kodin lääkekaapista
Puhtaat silmät ovat osa hoitoa
Lääkkeiden nielemiseen on saatavissa apua
Ensiapulaukku
Lääkkeiden annosjakelu
Kinesioteipit
Borrex-punkkitesti
Punkkipihdit
Irti tupakasta
Kylmäpakkaukset
Lampaanvilla
Rakkolaastarit
Reseptit
Jumppakepit
Nenäkannu
Niveltuet
Lämpöhoito
Lääkemuistuttuja
Hiuksia voi hoitaa myös sisältäpäin
Punkkipihdit
Korvatulpat
Pitoa liukkailla

ARTIKKELIARKISTO

Oma PLUS Apteekkipalvelut Oy
Juhonkuja 10 B, 33300 Tampere, 040 502 1493 tai 0400 834 130, toimisto@omaplus.fi